keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kenen asialla? Kuka hyötyy?



Jeepney ei ole vain Metro Manilan erikoisuus, vaan sama kulkupeli on käytössä laajemminkin Filippiineillä. Jeepney-työläisten arkeen pääsimme tutustumaan Lipan liikenneterminaaleissa ja tietenkin kaupungin katuja kyseisellä kulkuvälineellä tärryytellen.

Jeepney lähdössä pakokaasun kyllästämälle reitilleen Lipan terminaalista.
Jeepneykuski vuokraa auton operaattorilta ja maksaa itse bensakulut. Kuskin tulot ovat täysin riippuvaisia myydyistä lipuista eli matkustajien määrästä. Tämän vuoksi jeepneykuskit joutuvat tekemään järjettömän pitkiä vuoroja viikon jokaisena päivänä ja kilpailemaan matkustajista, mikä on liikenteessä vaarallista. Rankoista työvuoroista huolimatta ansiot riittävät niukin naukin elämiseen, jos siihenkään.

Olimme jälleen paikalla alan liittojen aktiivien kutsumana, mutta vierailun aikana kävi selväksi, että varsinaisista liitoista ei voi puhua - ainakaan työmarkkinamielessä. Jokaisella reitillä on oma "liittonsa". Lisäksi samaan liittoon kuuluvat sekä kuskit että operaattorit eli monessa asiassa neuvottelujen vastapuolet. Jäsenyys ei tarjoa mitään työehtoja tai sosiaaliturvaa. Itse ymmärsin, että ainoa konkreettinen etu kuskeille on liiton jäsenyyden kautta saatava vakuutus.

Armeijajeepistä pidennettyjä ajokkeja tehdään yhä Filippiineillä.
Muuten järjestelmä vaikutti olevan vahvasti sidoksissa paikalliseen politikointiin ja kuvastavan hyvin koko liikenteen tilaa: järjetön. Toiveita paremmasta kuitenkin on, sillä liitot ovat alkaneet haastaa reittilinjoihin ja sitä myöden liittoihin liittyvää politikointia ja miettiä keskinäisen kilpailun sijaan yhdistymisen etuja.

Aivan oma lukunsa on sitten polttoainesyöppöjen jeepneyden järkevyys kulkuvälineenä ja niiden kaameiden katkujen aiheuttamat ongelmat kuskeille, matkustajille ja ilmastolle.

Minna Virolainen

tiistai 2. joulukuuta 2014

Korruptiotutkimusta ja tartuntatauteja



Moni maksaa Filippiineillä lahjuksia tai ”voitelurahaa” jouduttaakseen asioiden etenemistä tai saadakseen lain mukaan itselleen kuuluvaa palvelua.

Aamumme alkoi jeepney-kyydillä kohti julkisen alan ammattiliittojen yhteystoimistoa. Se koordinoi julkisen alan kansainväliseen liittoon PSI:hin kuuluvien ammattiliittojen yhteistyötä Filippiineillä. Meille esiteltiin joukko liittojen johtohenkilöitä.

Kuulimme tilastotiedettä korruptiotutkimuksesta. Ikävä oli kuulla, kuinka paljon ihmiset maksavat ja ”joutuvat maksamaan” saadakseen mm. sosiaali- ja terveysalan julkisia palveluita sekä jouduttaakseen kaikenlaisten lupien hakemista. Saimme myös väliaikatietoja kampanjasta, joka vaatii Filippiinejä saattamaan voimaan täydet neuvottelu- ja sopimusoikeudet julkisen alan työntekijöitä edustaville liitoille.

Lounaaksi saimme chinese food. ;)

Kurkistus sairaalan hoitajien ja potilaiden arkeen

Matkamme jatkui kohti kaupungin tartuntatautien sairaalaa (San Lazaro Hospital). Meille sairaalaa esittelivät paikalliset ay-aktiivit. Kiersimme ainakin kolme tartuntatautienosastoa siinä kuumudessa suumaskit naamallamme.

Karut olivat sairaalan potilashuoneet vailla ilmastointia. Tippa tuli linssiin nähdessäni potilassängyt (miltähän vuosisadalta?) ja ne täydet huoneet ilman yksityisyyttä. Siellä pikkuiset vauvat olivat äitiensä hoidossa tippaletkuissa nesteytyksessä ripulitaudissa. Sairaalan tauteja olivat mm. keuhko- ja denguekuume, tuberkuloosi, hiv, tuhkarokko.
Hammaslääkärien uudenaikaiset mutta potilaille maksulliset työtilat.

Hoitajien työpäivät olivat normaalisti kahdeksan tuntia. Joskus he joutuivat tekemään ylityötä saamatta siitä ylityökorvausta. Työssä oli lähi- ja sairaanhoitajia. Osastojen koot vaihtelivat, mutta yhdellä hoitajalla saattoi olla vastuu 30-70 potilaasta.

Hoitajilla ei lakko-oikeutta! Tärkeintä olisi saada ILOn julistus 151 ratifioitua, jotta hoitajien asema parantuisi ja saisivat lisää liksaa. Eihän tuolla 100- 200 euron kuukausipalkalla elä. Sairaanhoitaja joutuu valmistuttuaan työskentelemään ilmaiseksi puoli vuotta ennen kuin voi saada työtodistuksen työnantajalta, mikä vasta mahdollistaa palkallisen työn saamisen.

Sterilointipöntöt eli autoklaavit.
Sitten pääsimme sinne minulle tärkeään valtakuntaan sinne kellariin CSR:ään ( Central Supply Room ) eli välinehuoltoon. Paikkoja esitteli kollegani sister välinehuoltaja :D

Iloitsin nähdessäni pienet autoklaavit eli paineastiat steriloimiseen. Käsin näytti tapahtuvan pesu jaCotton ballsit oli näköjään steriloitu metallipöntöissä. Ruiskut ja neulat olivat onneksi kertakäyttöisiä.
siihen desinfektio minulle tuntemattomalla aineella. Isoja instrumentaatiota ei tartuntatautien sairaalassa näkynyt, mutta esimerkiksi suturaatio- ja trakeastomiasetteja kylläkin. Hienosti oli kuitukankaalla sekä indikaattorilla setit pakattu.

Kiertomme päättyi hammaslääkärin ( ammattiliiton aktiivi)  työpaikan esittelyyn. Siellä oli hammashuolto upeine hoitotuoleineen, porineen sekä ilmastointilaitteen. Hoito oli maksutonta vain sairaalan henkilökunnalle. Myös siellä oli välinehuoltotila kera pienen kuivauskaapin ja autoklaavin.

Saipas hyvät kiksit tästä päivästä, SALAMAT eli KIITOS!

Marjo Perera

Kirjoittaja on sairaalan välinehuoltaja ja JHL:n aktiivi, joka San Lasaron sairaalan kellarissa näytti muille opintomatkalaisille, millainen on ”autoklaavi”.


maanantai 1. joulukuuta 2014

Tonttimaa rikkailla, köyhät slummeissa


Manilan asuntopolitiikka on katastrofi. Sen tajutakseen tarvitsee vain kävellä rikkaiden kaupunginosassa Macatissa ja slummissa Navotas Cityn satama-alueella.

Täällä Filippiineillä ja erityisesti Manilassa rikkaat omistavat maan ja rakentavat maalleen luksusasuntoja. Maa olisi kuulunut jakaa, mutta korruptoitunut virkakoneisto ja rikas väestö hallitsevat maaomaisuutta. Köyhien asuttamia slummeja yritetään polttaa tai muutoin hävittää rakentamisen tieltä, köyhillä ei ole varaa uusiin asuntoihin.

Köyhät siirtyvät työn perässä ja kyhäävät levyistä ja pellistä asumuksensa lähelle työtä. Näin
rakentuvien slummien ympärillä kaikki yrittävät hankkia elantonsa mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Joku kasvattaa ja valmentaa kukkoa liekanarussa kukkotappelua ja vedonlyöntiä varten. Toinen on kyhännyt polkupyörään sivuvaunun ja kuljettaa sillä ihmisiä. Kuorma-auto kaataa kokonaisen lavallisen roskasäkkejä alueen laidalle ja lapset tutkivat jokaisen säkin tarkkaan, ottavat talteen kaiken käyttökelpoisen, metallit, lasin, muovipullot ja todennäköisesti ruuantähteetkin. Satamassa yksi pesee käytettyjä muovipusseja.

Lapset ovat vanhempiensa sosiaaliturva Filippiinien yhteiskunnassa edelleenkin. Köyhissä perheissä lasten pitää pienestä pitäen auttaa vanhempiaan jokapäiväisen elannon hankkimisessa. Heillä ei ole aikaa käydä koulua ja pelkkä peruskoulu ei riitä, vain pidemmän koulutuksen saaneilla on mahdollisuus työllistyä normaaleille työmarkkinoille. Pidempi koulutus maksaa, eikä slummien lapsilla ole mahdollisuutta maksulliseen koulutukseen. 

Köyhyys jatkuu sukupolvesta toiseen, epävirallinen työ lisääntyy. Köyhyyden ja eriarvoisuuden poistaminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia koko Filippiinien yhteiskunnallisessa järjestelmässä.

Liitto toimii myös slummissa

Kuljen alle puolen metrin levyistä hämärää kujaa, ympärillä levyseinät ja kattona pelti, jonka raoista paistaa päivä. Tällaisessa labyrintissä en ole ennen ollut. Olemme vierailulla Navotas Cityn kalasataman kyljessä olevassa slummissa.

Kujan lattiatasossa kulkee vesijohto, sähköjohdot ja lattiassa on vesikouru. Täällä asuu ihmisiä, ihan oikeita perheitä. Lapsia on paljon. Jokaisella perheellä on oma vesimittari, joten asumukset eivät ole tarkoitettu ihan tilapäiskäyttöön.

Kurkistus asuntoihin kertoo vähävaraisuudesta ja asunnottomuudesta: muutaman neliön huoneessa asuu koko perhe. Monen kodin yksityiskohdat kertovat myös toivosta ja halusta parempaan. Maalattia tuntuu epäsiistiltä, mutta valkoista pyykkiä pestään paljussa ja kaikilla on puhtaat vaatteet yllä. Naiset ovat vaatimattomasti, mutta siististi pukeutuneita, samoin lapset. Lapsista villeimmät kulkevat alasti ja rohkeimmat vilvoittelevat satama-altaassa. Sataman vesi ei ole puhdasta, mutta se ei lasten menoa haittaa.

Lähes kaikki aikuiset työllistyvät epävirallisessa taloudessa. Perheiden isät kalastavat. Heikoimmillaan tienesti voi jäädä kolmeen euroon päivässä, parhaina päivinä kalaa tulee paremmin. Äidit käyvät työssä kalatehtaalla, jossa urakat ovat tiukat. Perkaamalla laatikollisen kalaa tienaa muutamia senttejä. Minimipalkkojen korottaminen elinkustannuksia vastaavalle tasolle olisi uuden alku näille perheille.

Alueella on pieniä kojuja ja kioskin näköisiä kauppoja. Joku osaa leipoa ja myy tuotteitaan sataman kulkijoille. Toisella on myynnissä perunalastuja, joiden myyntipäivää en uskalla katsoa. Eletään taloudessa, jossa jokainen myy ja ostaa.

Yhteisöllisyys alueella on silmiinpistävää. Ammattiliittojen toiminta satama-alueella muodostaa tietyn paikan yhteisöllisyydelle. Saadaan tietoa asioista ja pyritään vaikuttamaan satama-alueen työpaikkojen asioihin.



 Tuula Ruokonen

Kirjoittaja neuvotteli eläkkeelle jäämiseensä asti työehtosopimuksia suomalaisille tekstiili- ja vaatetustyöläisille ja toimii nyt vapaaehtoisena eri järjestöissä.