Tonttimaa rikkailla, köyhät slummeissa

Manilan asuntopolitiikka on katastrofi. Sen tajutakseen tarvitsee vain kävellä rikkaiden kaupunginosassa Macatissa ja slummissa Navotas Cityn satama-alueella.

Täällä Filippiineillä ja erityisesti Manilassa rikkaat omistavat maan ja rakentavat maalleen luksusasuntoja. Maa olisi kuulunut jakaa, mutta korruptoitunut virkakoneisto ja rikas väestö hallitsevat maaomaisuutta. Köyhien asuttamia slummeja yritetään polttaa tai muutoin hävittää rakentamisen tieltä, köyhillä ei ole varaa uusiin asuntoihin.

Köyhät siirtyvät työn perässä ja kyhäävät levyistä ja pellistä asumuksensa lähelle työtä. Näin

rakentuvien slummien ympärillä kaikki yrittävät hankkia elantonsa mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Joku kasvattaa ja valmentaa kukkoa liekanarussa kukkotappelua ja vedonlyöntiä varten. Toinen on kyhännyt polkupyörään sivuvaunun ja kuljettaa sillä ihmisiä. Kuorma-auto kaataa kokonaisen lavallisen roskasäkkejä alueen laidalle ja lapset tutkivat jokaisen säkin tarkkaan, ottavat talteen kaiken käyttökelpoisen, metallit, lasin, muovipullot ja todennäköisesti ruuantähteetkin. Satamassa yksi pesee käytettyjä muovipusseja.

Lapset ovat vanhempiensa sosiaaliturva Filippiinien yhteiskunnassa edelleenkin. Köyhissä perheissä lasten pitää pienestä pitäen auttaa vanhempiaan jokapäiväisen elannon hankkimisessa. Heillä ei ole aikaa käydä koulua ja pelkkä peruskoulu ei riitä, vain pidemmän koulutuksen saaneilla on mahdollisuus työllistyä normaaleille työmarkkinoille. Pidempi koulutus maksaa, eikä slummien lapsilla ole mahdollisuutta maksulliseen koulutukseen. 

Köyhyys jatkuu sukupolvesta toiseen, epävirallinen työ lisääntyy. Köyhyyden ja eriarvoisuuden poistaminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia koko Filippiinien yhteiskunnallisessa järjestelmässä.

Liitto toimii myös slummissa

Kuljen alle puolen metrin levyistä hämärää kujaa, ympärillä levyseinät ja kattona pelti, jonka raoista paistaa päivä. Tällaisessa labyrintissä en ole ennen ollut. Olemme vierailulla Navotas Cityn kalasataman kyljessä olevassa slummissa.

Kujan lattiatasossa kulkee vesijohto, sähköjohdot ja lattiassa on vesikouru. Täällä asuu ihmisiä, ihan oikeita perheitä. Lapsia on paljon. Jokaisella perheellä on oma vesimittari, joten asumukset eivät ole tarkoitettu ihan tilapäiskäyttöön.

Kurkistus asuntoihin kertoo vähävaraisuudesta ja asunnottomuudesta: muutaman neliön huoneessa asuu koko perhe. Monen kodin yksityiskohdat kertovat myös toivosta ja halusta parempaan. Maalattia tuntuu epäsiistiltä, mutta valkoista pyykkiä pestään paljussa ja kaikilla on puhtaat vaatteet yllä. Naiset ovat vaatimattomasti, mutta siististi pukeutuneita, samoin lapset. Lapsista villeimmät kulkevat alasti ja rohkeimmat vilvoittelevat satama-altaassa. Sataman vesi ei ole puhdasta, mutta se ei lasten menoa haittaa.

Lähes kaikki aikuiset työllistyvät epävirallisessa taloudessa. Perheiden isät kalastavat. Heikoimmillaan tienesti voi jäädä kolmeen euroon päivässä, parhaina päivinä kalaa tulee paremmin. Äidit käyvät työssä kalatehtaalla, jossa urakat ovat tiukat. Perkaamalla laatikollisen kalaa tienaa muutamia senttejä. Minimipalkkojen korottaminen elinkustannuksia vastaavalle tasolle olisi uuden alku näille perheille.

Alueella on pieniä kojuja ja kioskin näköisiä kauppoja. Joku osaa leipoa ja myy tuotteitaan sataman kulkijoille. Toisella on myynnissä perunalastuja, joiden myyntipäivää en uskalla katsoa. Eletään taloudessa, jossa jokainen myy ja ostaa.

Yhteisöllisyys alueella on silmiinpistävää. Ammattiliittojen toiminta satama-alueella muodostaa tietyn paikan yhteisöllisyydelle. Saadaan tietoa asioista ja pyritään vaikuttamaan satama-alueen työpaikkojen asioihin.

 Tuula Ruokonen

Kirjoittaja neuvotteli eläkkeelle jäämiseensä asti työehtosopimuksia suomalaisille tekstiili- ja vaatetustyöläisille ja toimii nyt vapaaehtoisena eri järjestöissä.