tiistai 25. marraskuuta 2014

Herätys toiseen todellisuuteen

Maanantaina aamulla päräytimme jeepneyllä eli Manilan semijoukkoliikenteen persoonallisella kulkuvälineellä Workes' Houseen, jossa saimme rautaisannoksella tietoa Filippiinien taloudellisesta tilanteesta, työmarkkinoista ja liittojen toiminnasta.

Isäntäjärjestöjemme SENTROn ja LEARNin sekä niiden jäsenliittojen edustajilta saimme sisäpiirin tietoa käydyistä kamppailuista ja heidän omista kokemuksistaan.

Ensimmäisen työpaikkavierailun kohde oli keskusposti, jossa tapasimme postityöläisten liiton johtoa
Keskuspostissa oli kiireinen joulunalustunnelma.
ja aktiiveja. Vakiintunut liitto on joutunut uuteen haastavaan tilanteeseen, kun postilaitoksella toteutetussa järkeistämis-operaatiossa hankkiuduttiin eroon valtavasta joukosta vakituisia työntekijöitä.  Järkeistämisen hengessä vakituisten tilalle ovat tulleet pätkä- ja vuokratyöläiset.

Filippiineillä vain vakituiset työntekijät voivat kuulua liittoon. Koska posti on valtiollinen laitos, ei postityöläisten liiton jäsenillä ole lakko-oikeutta, myös esimerkiksi työehtosopimuksen neuvottelumahdollisuudet ovat rajalliset.

Iltapäivällä suuntasimme satama-alueelle, joka on Manilan köyhimpiä alueita. Sokkeloisissa, vieri
Keikkatyöläiset hioivat satamassa teräslevyjä.
viereen rakennetuissa kyhäelmissä asuu valtava määrä ihmisiä olosuhteissa, jotka vetivät sanattomiksi. Oppaina meillä oli joukko Marino-ammattiliiton aktiiveja eli merimiehiä, kalastajia ja sardiinien purkitustehtaan työläisiä, jotka asuvat alueella.

Tapaaminen toi meidät keskelle sitä todellisuutta, josta oli aamupäivällä ollut puhetta. Ryhmän naiset oli erotettu purkitustehtaalta, koska he olivat järjestäytyneet. Ihmisten palkat eivät riitä elämiseen ja he ovat täysin työnantajan armoilla. Ainoa turva on karun asuinalueen yhteisö.

Vierailu oli tärkeä ja merkityksellinen, mutta herätti ristiriitaisia tunteita. Oli vaikea kulkea "turistina" niin vaikeissa oloissa elävien keskuudessa.

Minna Virolainen

Kirjoittaja on Insinööriliiton viestijä ja Journalistiliiton jäsen, mukana matkalla oppimassa ja maailmankuvaansa avartamassa.









SENTRO on uusi ammatillinen keskusjärjestö, joka kokoaa maan pieniä työpaikkakohtaisia ammattiliittoja yhteen kansallisiksi liitoiksi.

LEARN on Filippiinien ay-liikkeen perustama koulutusjärjestö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti